Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Kohti SM-finaalia...!

Kuva
Ou jee, Kikin menestystarina jatkuu! Löysin uuden treenipaikan teollisuusalueella hallien vierestä, sieltä löytyi vihdoin ja viimein se mun hartaasti toivoma nurmikko, johon saan tulevaisuudessa hypyn pystyyn. Täytyy kokeilla tätä heti huomenna. Ihan täydellistä, sinne kehtaa mennä myös päivällä, kun siellä ei ole muita ihmisiä häiritsemässä treenejä. Seuraamista ensin, halusin testata rallitokosta tuttua pujottelua. Tehtiin ensin ihan yhtä tötsää vasemmalle päin, tämä sujui tosi hienosti. Oikealle käännös sujuu mun mielestä ihan ok, ehkä aavistuksen voisi olla tiiviimpi. Kestävyyttä seuraamiseen kaipaisin nyt reilusti lisää, jaksoi ehkä pari tötsän väliä seurata, sen jälkeen tipahti kontakti. Nami kädessä seuraa nätisti pidempiäkin kaavoja, ehkä mun täytyy palata namiseuraamiseen takaisin vähäksi aikaa ja hakea sitä kestoa sen avulla. Edelleen kuvia pääsiäiseltä Liikkeestä maahanmenoa seuraavaksi. Tätä ei olla tehty ikuisuuksiin, niin testasin ensin edestä. Hyvin toimi, joten

Tuhmeliini

Kuva
Kikiperkele kävi taas treenaamassa tokoa Sennin treeneissä. Tänään tehtiin kaukoja ja merkkiä. Keskittymiskyky oli jostain syystä kovin hakusessa, vilkuili muita koiria ja yritti karatakin pari kertaa. Tuhma Kiki, tuhma Kiki! Hyvin se on tosin nyt oppinut maahanmenon, kun karjuu riittävän kovaa, palaa kiltisti takaisin sen jälkeen. Voi voi, musta tuntuu, että meidän treenikaverit rakastaa meitä :D Lohduttaudun sillä, että eivät enää katso vinoon sitten kun Kiki kisaa SM-finaalissa ja siitä tulee pohjoismaiden tokovalio. Nih. Kaukojen maahan-istu-maahan -vaihdot menee teknisesti hyvin, hyppää nätisti ylös ja tipahtaa maahan nopeasti. Käsien liikettä katsoo vähän liikaakin, tähän kiinnitettävä huomiota. Vähemmän käsien heiluttamista, lyhyet käsimerkit ja ylipäätään suulliset käskyt on vahvistettava. Ennakoi aika paljon vaihtoja ja kuuntelee auliisti myös muiden käskyjä. Istu-seiso-istu -vaihdossa ei oikein tunnu hahmottavan takajalkoja. Nyt on ensin vahvistettava lisää takajalkojen

Ajatuksia ja strategiointia juoksukontakteista

Mä oon nyt jo viikkokausia miettinyt mun strategiaa juoksareihin. Mä olen nyt suoraan koittanut juoksuttaa kontaktin alastulolla (maassa tietenkin) ja naksuttaa, kun osuu oikeaan. Tämä ei ole oikein johtanut mihinkään, ei edistytä ollenkaan. Itselleni on ollut myös epäselvää, miten me tarkkaan ottaen edetään. Tänään kokeilin ekaa kertaa lyhyttä mattoa hiekkakentällä. Leikkasin eteisen matosta kontaktipinnan kokoisen palan, jonka päihin laitoin ruudun tötsät läpijuoksua varten. Varmaan jotkut tikut, esim. mun tokohyppyjen rimat olisivat vielä paremmat, mutta niitä ei saa hiekkakenttään tökättyä. Palkka edessä ja juoksutin aluksi ihan lyhyeltä matkalta ja pikkuhiljaa pidensin matkaa. Oikeaa palkkausta täytyy vielä pohtia. Nyt mulla oli namipurkki, joka avattiin yhdessä palkinnoksi ja sen jälkeen heitin vielä pallon. Namipurkki on siitä hyvä, ettei saa vahingossa namia, mutta on kuitenkin selkeä targetti minne juosta. Purkin arvo ei kuitenkaan ollut sama kuin pallon, jos sen jätin. Tä

Jippikayjey-hei

Kuva
Jee jee jee! Sekä Kikin että Zeron seuraamiset alkaa näyttää oikeasti jo ihan mallikelpoisilta. Ihan kohta mä jo melkein voisin alkaa miettiä jotain rallihömppäkokeita näille!  Kiki:  Seuraamista naksutellen, tarjoaa seuraamista tosi hienosti ja alkaa nyt hahmottaa paikan seuratessa. Katsekontakti vähän helposti vielä tippuu, mutta edistystä tehdään tässäkin. Seuruutan nyt suoraan liikkeestä, en lähde perusasennosta. Jostain syystä perusasennosta liikkeellelähtö toimii tosi huonosti, jää himmaamaan. Ei oikein toimi edes niin, että ottaisin askeleen kerrallaan ja/tai naksuttimella. Vasemmalle käännöstä tehtiin tötsän avulla, seuruutin tötsän ympärillä namilla avustaen. Huomasin tässä, että se ei enää kunnolla edes katsonut sitä ohjaavaa namikättä, vaan tarjosi itse katsekontaktia. Tasapainon vuoksi seuruutin oikealla puolella myötäpäivään myös. Jospa sitä oikeaa puoltakin pikkuhiljaa alkaisi opettamaan, kun vasen puoli sujuu jo varsin mallikkaasti.  Kiertoa molempiin suunti

Tokoa ja lisää tokoa

Kuva
Hei jee, Kikin seuraaminen alkaa jopa näyttää seuraamiselta! Edelleen mennään vain muutama askel, mutta kuitenkin, ainakin se vähä mitä nyt tehdään alkaa näyttää oikeesti hyvältä! Ja ai vitsi, tuon kaukoista tulee kyllä ihan maailman mageimmat! Kuvia pääsiäisen mökkireissulta  Keskiviikkona Sennin toko. Tällä kertaa seuraamista, jääviä ja paikallaoloa. Itsekseni tein muutaman luoksetulon ja vähän kaukoja. Hyvin jaksoi ja loppua kohti teki ehkä jopa paremmin kuin alussa. Tunnin treeneistä kävelin myös osan koulun ympärillä, ettei tarvii riekkua kentän laidalla koko aikaa. Seuraaminen: Sennin mielestä mun sosiaalinen palkka on mennyt vähän ylikin ja Kiki jollain tavalla  väistää sitä ja ehkä jossain määrin jopa paineistuu. Kokeiltiin sivulletuloja niin, että palkkaan naksulla ja kehun sitä ihan rauhallisesti. Annan sen tarjota itse katsekontaktia, muutama palkkaus niin ja sitten vapautus, melko rauhallinen kehu ja sitten lelupalkka. Kikin ilme ainakin oli ihan erilainen kuin aik

Kikin ja Zeron terveysasioita

Kiiran selkälausunto tuli kennelliitosta jo aikoja sitten, tuloksena LTV1. Näitä en osaa itse tulkita, mutta käsittääkseni se ei vaikuta koiran elämään millään tasolla eikä yksimielisyyttä ole siitäkään, onko sillä perinnöllistä merkitystä. Viralliseen spondyloosiin ikä ei riitä (kenneliiton raja 24kk), mutta tämän näen kyllä itsekin, että puhdas on kuin pulmunen. Polvet olen tutkinut muutamaankin otteeseen ja tulos on 0/0 - virallista lausuntoa en ole vielä pystynyt tallentamaan, kun omakoira temppuilee. Tammikuun eläinlääkärireissusta ei ole jäänyt mitään jälkimaininkeja, hyvin toipui eikä sen koommin ole ollut mahaongelmia. Zerolla on jo muutamia kuukausia ollut satunnaista yskää tai enemminkin köhimistä, ikään kuin kurkkuun olisi jäänyt kiinni jotain. Kun rokotin sen viimeksi, huomasin sillä myös systolisen sivuäänen 1/6 sydämen oikealla puolella. Rintakehän rtg:ssä ei sydämen vajaatoimintaan viittaavia löydöksiä, lievää tiivistymää, joka voisi olla jokin krooninen bronkiitti

Motivaatio potenssiin kymmenen

Kuva
Olipa huikeat treenit takana! Mahtava fiilis ja pitkästä aikaa tuntuu, että hitto vie, kyllä me universumille vielä näytetään, mistä tämä kaksikko on tehty! Näemmä mennyt taas kuukausi ilman päivityksiä, johan nyt. Treenattu ollaan epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta kunnon tokotreenaaminen on ollut hankalaa liukkauden ja lumen takia. Motivaatiota on syönyt myös rankka ajanjakso muussa elämässä, eikä ole kerta kaikkiaan jaksanut ja kyennyt edes ajattelemaan treenaamista. Aurinko on kuitenkin alkanut taas paistaa ja nyt aletaan ihan tosissaan panostamaan treenaamiseen. Unelmoiva  Kiki  Vekoran tokovalmennusryhmä aloitti tänään toden teolla treenaamisen Sirken ekoilla treeneillä. Liikkeinä halusin tehdä liikkeestä istumisen, luoksetuloa ja kaukoja. Istumista en ole oikein osannut opettaa järkevästi. Tällä hetkellä liikkeenä jotenkin tahmea, koska Kiki pysähtyy ensin, hilaa etuosan taakse ja sitten vasta laittaa pepun maahan. Mä haluaisin muuttaa tekniikaa niin, että Kiki hilaa