Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2012.

Onko kukaan nähnyt bordercollienkorvia?

Mä oon nyt ihan tykästynyt tohon Metlan pihaan. Siel on mukava treenata ja sinne on kiva kävellä, kun se menee pellon poikki. Voi päästää mustavalkoisen irti. Siellä oli tänään kivasti myös häiriötä. Ihmisiä tuli rakennuksesta ulos, lenkkeilijöitä käveli ohi ja muutama koiraki käveli siitä. Ruudun luoksari Yllättävän vaikea oli taas. Ei oikeen hakeutunu heti kunnon seuraamiseen, vaan jäi kauas. Tein namin kaa sillai et näytin ja sit meni paremmin. Kerran tuli väärälle puolelle, mitä himskattia?! No, mut vähän pitää viel hinkata, kyl tää saadaan pian kuntoon. Tuntui, et paikalta sen oli jopa hankalampi hakeutua sivulle oikeinpäin, kuin tuollee liikkeestä. Pitää treenata kotona. Ohjattu Muuttelin vähän mittoja, et oppis menee sivullepäin. Eka otin pari kertaa molemmille puolille suoraan sivulle pallolle. Sit laitoin kapulat n. 14 metriä toisistaan ja n. 7 metriä merkistä. Meni tosi kivasti, paitsi et edelleen tuli kyl suoraan kapuloille merkiltä. Meni kuitenkin niin kivasti et la

Patologi tokoilee

Hahahah, oon kait lukenut liikaa patologiaa, kun eilisen postauksen otsikoksi tuli auringonpaisetta, eikä paistetta :DD Korjasin nyt asian :D Tänään oltiin taas samassa paikassa ja jälleen auringonvalossa, tästähän voisi melkein tulla tapa :) Otettiin seuraamista, ruutua, ohjattua ja kaukoja. Seuraaminen Lyhyitä pätkiä ja käännöksiä, myös juoksussa. Juoksussa vasurille oli taas kauheeta vääntöä. Oikealle hieman löysä. Lopulta hieman pitempi pätkä, oli oikein hieno, myös temponvaihtelut. Ruutu Ai että pienellä bordercolliella on taas vaikeeta, kun yhtäkkiä eteen laitetaan ihmeelliset nauhat häiritsemään. Ei voi pikkuinen ymmärtää, että sama kosketusalusta on siellä edelleen. Tarjosi etureunaa ja tötsää ihan koko ajan. Aktiivisesti kuitenkin etsi paikkaa, kuitenkin enimmäkseen tarjosi juurikin sitä etureunaa, niin oli vaikea palkata. Pitää jaksaa raahata noita nauhoja mukana. Ohjattu <3 Tää alkaa toimia! Järjestyksenä v-v-o-v, kaikki muut kävin viemässä paitsi vikan, eik

Auringonpaistetta ja kaukopäivitystä

Kuva
Viikonlopun saldona onnistuneita treenejä, häiriötä ja kaukojen päivitystä. Perjantaina pidettiin lepopäivä, tehtiin vaan kaukoja. Otin videolle, laitan jossai välissä. Lauantaina treenattiin Tikkurilan koulun pihalla. Ohjattu Suunnitelmissa oli, et jos menee hyvin, ni laitan keskikapulan. Ei se kuitenkaan niin mennyt, joten jätin suosiolla pois vielä toistaiseksi. Laitoin kuitenkin kapulat huomattavan kauas toisistaan, jotta oppisi vähän menemään tuonne sivullekin. Jännä juttu, kun se välillä meni todella hienosti, tosi varmasti ja nopeasti, yhtään ei ennakoinut tai sählännyt ja kuunteli tosi nätisti. Välillä taas se vaan seiso ja tuijotti mua, kuin ei olisi ikinä moista käskyä kuullutkaan, tuli merkiltä pois tai meni ihan mihin sattu. Tosi outoo. Pitäsköhän joku kerta mennä johonkin oikein rauhalliseen ja häiriöttömään paikkaan, et sais oikein onnistuneet treenit alle? Vasuri tuntui vaikeammalta kuin oikea, saatan tosi vaan kuvitellakin... Merkki Päätin kokeilla vähän k

It's impossible - but doable

Tokoplasma voittajensis oli tänään aika super! Treenattiin ammattikoulun pihalla, ohjelmassa ruutua, luoksaria, tunnarin palautus sekä kaukoja. Pitkästä aikaa on tosi positiivinen fiilis kaikkien liikkeiden suhteen. Mun pikku parasiitti alkaa ihan oikeasti oppia! :') Ruutu Täyspitkältä matkalta lähetykset. Kosketusalusta mukana ekat 2 toistoo, ei ongelmaa, paitsi et oli liukasta ja alusta liukui ihan ruudun takalaidalle. Sit otin alustan pois, Zero juoksi touhukkaana ruudun takalaidalle, pysäytin liian myöhään, oli ulkona. Käskin uudelleen ruutuun ja pysäytin uudelleen. En palkannut heti, vaan kävelin takaisin kurkistamaan ja palkkaamaan. Oli ihan oikea paikka. Hyvä minä! Otin vielä toisen, nyt halusin pysäyttää sen oikealle paikalle. Oli todella hyvä! Osasin pysäyttää juuri ruudun keskelle, oli aivan mahtavaa!!! Otin lopuksi vielä yhden kosketusalustalla, jotta muistikuva siitä säilyisi. Luoksari Teemana kuuntelu ja epäennakointi. Oli muuten ihan älyttömän vaikeaa! En mein

Treenaamassa kahden söpön herrasmiehen kanssa

Vihkin tänään ihan ikioman parkkipaikkamme käyttöön. En tykkää siitä paikasta yhtään, mutta en jaksanut raahata hyppyestettä pidemmälle. Ja autohan on hautautuneena lumeen kunnes joku armollinen ostaa mulle lapion. Ohjelmassa hyppynoutoja, luoksaria, merkkiä ja seuraamista. Hyppynouto - erityisesti vinot palautukset. Oli ihme hankalaa taas, täähän oli alkanut sujua hyvin! :( Jouduin monta kertaa sanoa palautuksessakin et hyppy, muuten tuli ohi. Hö. Luovutus parempi puulla, mut ei vieläkää täydellinen. Metallia tein kans, mut vaa pari kertaa. Ekalla heitin lumihankee, ni kaveri joutu kaivelee sen sieltä, toka kerta se ei halunnu nostaa. Pitäis oikeesti pitää huolta siitä, et kapula ei oo nii kylmä. Luoksari - loppuosa. Oli oikein vauhdikas. Otin kerran eteen, oli oikeen hieno. Merkki - vauhtimerkkiä. Vein pallon, se näki. Hyvinhän se meni. Sit kuitenkin ei tarjonnut enää paikkaa, vaan rupes etsii palloa, kun kokeilin ilman. Otin sitten lähietäisyydeltä paikkaa ja se tarjosi t

Ostetaan: uudet silmät.

Voi olla käytetytkin tai mustavalkoiset, kunhan on syvyysnäkö. Tänään taas sain turhautua totaalisesti mun surkeasta näöstäni. Optikon mukaanhan niissä ei oo mitään vikaa ja olisi virhe ottaa nyt vahvemmat lasit, mutta turhauttaa, kun mä en silti arkielämässä pärjää. Mä nyt tulin eilen siihen tulokseen, että meidän kaikki ruutuongelmat johtuu mun olemattomasta syvyysnäöstä. Mä en vaan osaa arvioida sitä oikeaa paikkaa. Pysäytän koiran mielestäni juuri ruudun keskelle, vaikka se on oikeasti ihan etureunassa. Korjaan, kun koira on mielestäni takalaidalla, vaikka oikeasti se olisi juuri oikeassa paikassa. Sit jään usein siristelemään ja miettimään, siinä ajassa koira hämmentyy ja lähtee kävelemään ruudusta. Mä en vaan näe sitä eroa siellä kaukana. Ihan kuin kattoisin jotain valokuvaa, jossa ei oo mitään syvyysvaikutelmaa. Olitiin Hiekkaharjun ammattiopistokoulumikäliellä iltapäivällä, koska nythän on talviloma. Treenasin kisanomaisesti istumista, metallia, seuraamista, avo-kaukoja s

Extremetokoa

Kuva
Viimeisten päivien treenit. Vähän oon joutunu muuttamaan suunnitelmia ajankäytöllisistä ja lumiteknillisistä syistä, mut muuten oon yrittäny pysyä siinä. Torstai pidettiin lepopäivä. Perjantaina jouduin pitää vähän lyhyemmät treenit, treenattiin luoksaria, ruutua, seuraamista ja metallia. Luoksari - treenattii loppua. Oli oikein vauhdikas. Paikkakin ihan jees. Ruutu - edellee kosketusalustalla. Välillä yrittää tarjota tötsiä, ei aina kiinnitä huomiota alustaan. Tää tarvii vielä noin tuhat toistoo. Seuraamista - lisää paikkaa ja oikealle käännöksiä kävelyssä ja juoksussa. Oikein nätit. Metalli - tässä tuntuu et me ollaa menty takapakkia. Vai onko musta muuten vaa tullu natsi? Zero on edellee liian hidas, varoo kauheesti kapulaa ja varoo kauheesti mua. Jostai syystä se aina metallin kaa jää järkyttävän kauas, puukapulalla tuo on parempi. Tääki vaatii vielä noin tuhat toistoa. Lauantaina treenattiin taas vähän kiireessä, koska menin seuraamaan T-treenejä Keravalle..

Jääpalikat treenaa

Käytiin vaihteeks Jakomäen koululla tyttöjen kaa. Oon vieläkin jääpalikka. Päätin soveltaa patologian opinnot käytäntöön ja kokeilla, mitä ne bradykiniinit tekee :P Ohjattu Kovasti kyttäs lentokoneita. Hitto vie, Zeron on pakko oppia sietää näitäkin häiriöitä, ei tuollainen käy!!! Silloin kun kuunteli, se meni tosi hienosti eikä yhtään ennakoinut. Sit kun ei ollut mukana hommassa, se teki ihan mitä sattui. Kerran karkas väärälle kapulalle, kun ei ollut yhtään messissä ja useimmiten vaan seisoi tai meinasi tulla luo. Vähäsen se myös tuntui paineistuvan lentokoneista ja siitä, että mä armottomasti vaadin sitä tekemään hommia. Mutta kyllä aikuisen koiran pitäisi muutama lentokone sietää!! Jätkä on varmaan kattonu liikaa Pearl Harbouria... Pääsiköhän Malmin lentokentän parkkikselle treenaa??? Pidensin matkaa kymmeneen metriin. Kerran onnistui, sit oli taas kyttäämässä lentokoneita ja jouduin tulee lähemmäs. Silloin kun ei ole häiriöitä, se menee tosi hienosti. Hieman liian suoraan se

Hyrskynmyrskyn

Treenattiin kauheessa pyryssä ja tuulenmyräkässä, yh hyh. Kädet oli jo minuutin jälkeen jääpalikat, vaikkei mittari näyttäny ku -2. Otettiin luoksaria, temponvaihtelua, tooosi lyhyt paikalla istu sekä ruutua. Luoksari Stoppia taas ohjelmassa. Oli oikein nättejä. Itse luoksetulo oli aika hidas, alan kohta kyl olla sitä mieltä, et toi on jo liikaa. Vaik nopeasti tuon vauhdin kyllä takaisin saa, sitä en yhtään epäile. Onneksi se ei kuitenkaan itse stoppia ennakoi, se menee tasaista vauhtia koko ajan ja lyö liinat lukkoon, kun näytän käsimerkkiä. Kerran vapautin suoraan. Lopulta päätin vähän vielä pidentää liikettä ja otin maahanmenon vielä perään. Pelkäsin, et se karkaa pallolle stopin jälkeen, mut hienosti oli kuulolla. Ensi kerralla otan pari suoraa luoksaria muistutuksena. Loppua vois kans tehdä. Seuraaminen Teemana temponvaihto. Tällä kertaa juoksu oli tosi nättiä, naksutin pari kertaa oikein onnistuneesta seuraamisesta! Kiinnitin itse huomiota askelnopeuksiin, on hankalaa sii

Jee, merkki toimii!

Tänään merkkiä, seuraamista, jäävejä ja metallia. Tajusin, et Tikkurilan lukion parkkis on aika laaja, siellä on siin junaradan puolella lisää. Edelleen pelkään hysteerisesti junia, jos koira on vapaana, onneksi on pari aitaa, muutama pusikkorivi ja parisataa metriä välissä. Mut silti.  Merkki Se toimii! Otin eka pari vauhtimerkkii sillai et jätin vaa pallon. Oli tosi hieno ja vauhdikas, lisäsin reippaasti välimatkaa yli kymmenenkin metrin. Sit näytin sille paikkaa, oli taas tosi hieno, joskin ei hakenut oikeaa paikkaa heti, tarjosi ensin paria muuta kohtaa. Sama juttu vielä seuraavallakin. Vika oli oikeen hyvä. Otin viel namipalkal ihan lähietäisyydellä sitä paikanhakua, haki tosi hyvin. Mistähän johtuu, että kun mennään ruutuun lähietäisyydeltä, se kiertää johdonmukaisesti vasemmalta ja taas jos otetaan vauhtiruutua, se kiertää aina oikealta?  Seuraaminen - juoksu Otettiin aika monta kertaa ihan suoraa juoksuu, naksuttelin paikkaa. Se yrittää aina olla kaukana musta, oli todella

Sunnuntaitreeniä ja suunnittelua

Ohjelmassa ruutua, ohjattua, jääveistä liikkeelle lähtöä sekä luoksarin maahanmenoa. Paikkana Tikkurilan lukion parkkis. Ruutu Kosketusalustalla eka kaksi toistoo pienentämättä. Ekalla Zero meni eka takalinjalle, sit korjas. Toka oikein hyvä. Sit pienensin sitä radikaalisti puoleen, nyt se on n. 10x6 cm. Joka kerta Zero osui täsmälleen oikeaan paikkaan, mutta loppua kohti aloin miettiä, katsooko se ollenkaan alustaa. Jossain välissä alusta oli ihan lumen peitossakin. Teen kuitenkin vielä ensi kerralla tolla, sit taas leikkaan siitä noin kolmasosan. Ohjattu Kyttäs taas lentokoneita/tähtiä/ufoja. Ekalla huomasin, ettei koiruus ollut ihan mukana, kun vein kapuloita, mut lähetin silti. Se meni väärälle, kun ei ollut ollut tarkkana. Huusin tiukasti seis ja komensin pois. Olin sit uudestaan vievinäni kapuloita ja olin ite oikein iloinen ja huomautin, jos lepsuili. Hyvin haki, otin yhteensä kolme kertaa. Vikalla seisoin ite n. 7 metrin päässä merkistä eikä Zero empinyt yhtään. Olen ty

EVL-liikkeet

Kuva
Tässä evl-liikkeet ja painotukset: Eli tärkeimmät tuon mukaan olis luokari, ruutu ja kaukot. Muuten kaikis paitsi paikallaolos on kolmosen kerroin... Treenattavii juttui Kasasin nyt tähän vaan eri liikkeiden osat, ikää ku palottelin liikkeet... Paikallaolo - Paikalla makaaminen - Paikalla istuminen - Paluu (ettei jää koomaan) - Häiriöt Seuraaminen - Suorat - Perusasennot - Käännökset - Juoksu - Hidas - Sivuaskeleet - Häiriöt Zeta - Seisominen - Maahanmeno - Istuminen - Näiden erottaminen - Seuraamiseen lähtö - Paikalla olo Luoksari - Stoppi - Maahanmeno - Lopun vauhti - Loppuasento - Sivulletulo - Vauhti kokonaisuudessaan - Jättö Ruutu - Vauhti - Paikka - Koiran eri sijainnit - Häiriötötsät ja paikan etsiminen - Luoksetulo - Maahameno - Merkki Ohjattu - Merkin paikka - Merkin vauhti - Oikee/vasen erottelu - Nouto, luovutus jne. Metalli - Hyppy - Vinot heitot - Palautus - Luovutus - Kapulan pitäminen Tunnari - Etsiminen - K

Tokoo vähän kisanomaisemmin

Kuva
Eilen pidettiin siis lepopäivä, tai ainakin melkein. Treenasin kotona ennen ruokaa tunnarikapulan kantamista ja kaukoja. Ekaa kertaa ikinä tuntui, että tuo saattaisi jopa oppia vielä joskus pitämään takakinttunsa paikallaan. Tämä on kuitenki aivan äärimmäisen varovainen arvio. Edelleen joudun auttamaan aika paljon. Tänään tehtiin kuten suunniteltu, neljä liikettä kisanomaisesti putkeen. Sen jälkeen hinkkasin vielä jotain pientä. Otin putkeen seuraaminen, liikkeestä istu, hyppynouto ja metalli. Ennen "koetta" virittelin sen samalla tavalla kuin kokeessa. Otin liikkeestä istumista ja sivulletuloa lelulla eka ihan pätkissä. Istutin ja kävelin ohi, eikä millään pysynyt perse maassa. Lopulta huomautin kohteliaasti asiasta, jonka jälkeen se näytti ihan hakatulta katurakilta :( Sit otin viel namipalkalla sivulletuloo, kuten yleensä teen kokees. En oikeen tiedä miks. Seuraaminen : Aika pitkä kuvio, johon kuului myös juoksu ja hidas käynti ja käännökset joka suuntaan joka as

Astronomi tokokentällä

Kuva
Aijai, eipä oo herkkua treenaaminen tässä pakkasessa. Koko viikon on ollut -14° C ja oon joka kerta palelluttanut sormet, vaikka käytänkin hanskoja. Eilen sormi oli ihan valkoinen ja tunto oli täysin poissa. Siihen tuli saletisti joku massiivinen nekroosi :P Tänään Zero oli vähän pihalla. En tiedä, johtuiko uudesta treenipaikasta, vai paikan häiriöistä. Olin Tikkurilan koulun etupihalla, siin parkkiksella. Paikalle näkyi kaukaa ohikulkevat junat ja taivaalla oli lentokoneita, joita herra vähän väliä kyttäsi. Outo juttu, yleensä se keskittyy aika hyvin, kun ollaan hommissa. Tänään se ei ollut yhtään skarppina. Monta kertaa piti herättää ja muistuttaa, missä oikeastaan ollaan. Ohjelmassa ohjattua, ruutua ja seuraamista. Ohjattu Hinkattiin sitten oikein urakalla. Otin kisamitoilla, pallot 10 metrin päästä merkistä ja 10 metrin päästä toisistaan. Keskellä ei ollut edelleen mitään. Aluksi pari hyvää toistoa, sitten ei ollut enää skarppina, alkoi tutkia tähtitaivasta. Jouduin monta k

Kyl siitä viel tokokoira tulee!

Kuva
Jee, mä löysin monta uutta treenipaikkaa! Mä perun kaikki sanani treenipaikkojen vähyydestä! (kaikki sanani, paitsi se siitä hiekotuksen puutteesta huom!) Jokiniemen koulun parkkis on aika iso, mutta aika pimeä. Rakennusten toisella puolella on hieman valoisampi parkkis, jossa tosin oli autoja. Sit mä kävin Tikkurilan lukion takapihalla, se ei ollut varsinainen kenttä,  enemmin sellai L:n muotoinen leveä katu, mutta se oli tosi kirkkaasti valaistu eikä tippaakaan liukas. Mikroskooppinen osa siitä oli jopa hiekotettu. Lisäksi se sijaitsee mukavasti suojassa joka paikalta, ni voin treenata rauhassa urpoilijoilta. Sit saman firman etuparkkis on todella iso, se oli varsinainen löytö! Se on tosi hyvin valaistu, näkee hyvin näin illallakin. Ainoo miinus on se, että sekin on hieman liukas siinä missä autot aina kulkee. Kuitenkin siinä mahtuu hyvin ottaa evl:nkin liikkeitä. Sit mä löysin tosi kivan paikan peruskoulun ja lukion välillä. Se on auraamaton futiskenttä, mut siinä on kunnon val

Prepare yourself, EVL, we will beat you!!!

Kuva
Ohjelmassa merkkiä, ohjattua, kaukojen maahan-seiso -vaihdot, luoksetuloa ruudusta ja suoraan, eli aika kompakti paketti vähän kaikkea. Merkki Oli vauhdikas ja paikkaa hakee hyvin. Kuitenkin se aina jää ensin sivuttain, sitten vasta korjaa. Jatkan naksuttelua vielä ja toivon, että ei tule tapaa. Olen toistaisesi palkannut aina, vaikka korjaakin. Sitten kun alkaa tarjoamaan suoraan oikeaa paikkaa täytyy harkita, jättäiskö kokonaan palkkaamatta nuo korjatut versiot. Ekaa kertaa kokeilin myös lähetystä kymmenestä metristä. Etäisyys ei tule olemaan ongelma, kyllä se on tuo paikka ylipäätään. Ohjattu Tääkin oli ihanan vauhdikas. Otin tällä kertaa pallot noin kolme metriä taaksepäin. Ei ollut mitään ongelmaa. Paikka oli aurattu ja tein ohjattua valokeilan kohdalla, joten näki pallot hyvin. Siirsin parin toiston jälkeen merkkiä vielä pari metriä taaksepäin, joten pallot olivat 5 metriä merkistä. Oli tosi nättejä. Zero myös kuunteli todella hyvin. Ei yhtään ennakoinut tai häslännyt, ei
Hah. Nyt jännittää. Laitoin s-postia. Nyt alkaa taas tää kausi, kun tsekkaan meilin aina 2x tunnissa. Eipä täs muuta. Ku että mulla on edelleen parasiitit ja bakut odottamassa, mutta pää yksinkertaisesti hajoaa. Sniff. Eikä asiaa auta rumpalinaapuri.

Heureka!

Kuva
Kävin testaamassa uuden treenipaikan, Heurekan parkkipaikan. Oli ihan kiva, aurattu ja luulen, et on jopa valaistu! Ainakin siellä seisoo valotolpat tiuhaan, nyt oli ihana auringonpaiste, joten en tiedä, miten valoisaa siellä käytännössä on. En vaan tykkää, että alusta on kovin liukas sielläkin, eikä hiekoituksesta luonnollisesti tietoakaan. Lisäksi se ei ole sellainen valtavan iso alue, vaan jaettu kaistaleiksi ja joka välissä on autoja. Löysin kuitenkin perimmäisestä nurkasta ihanan, tyhjän läntin, jonka nyt virallisesti julistin uudeksi treenipaikakseni. Mulla on nyt kuitenkin pulma, joka on kalvanut mua jo jonkun aikaa. Olen nimittäin kovin tyytymätön tohon ruudun paikkaan. On jo pidemmän aikaa tuntunut, että me vaan junnataan paikallaan sen kanssa. Aloitin paikan treenaamisen nykyisellä menetelmällä kesäkuussa. Esim heinäkuun 25. päivä painin ihan samojen ongelmien kanssa kuin nykyäänkin. Elokuussa painin edelleen saman ongelman kanssa. Välillä se meni tosi hienosti, useimmiten